... sanoo äitini ajoittain. Tosin tällä kelillä hänkin pysyy mieluummin sisällä. Tällä viikolla elohopea on pysytellyt käytännössä koko ajan alle kahdessakymmenessä asteessa. Koita siinä sitten lähteä innokkaana lenkille! Tietenkin tällaisella kelillä voisi harrastaa jotain sisäliikuntaa, kuten käydä uimassa tai kuntosalilla.

Ilmeisesti kuitenkin elämäni on ollut suhteellisen kiireistä viime viikkoina, sillä edellinen blogikirjoitus on 31.1. Jotain liikuntaa on toki tullut tällä välillä harrastettua. Joinakin viikkoina olen käynyt jopa neljä kertaa lenkillä! Se on hurja suoritus meikäläiseltä. Olen myös käynyt treffeillä pari kertaa ja onneksi siihen on tosiaan saanut helposti yhdistettyä kevyttä liikuntaakin. Painossa kuitenkaan ei ole tapahtunut mitään muutosta mihinkään suuntaan. Positiivista toki on, ettei lihomistakaan ole havaittavissa, mutta tavoitteeni siitä, että mahtuisin maaliskuun lopussa koon 42 housuihin, ei taida onnistua.

Olen nyt ollut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla aika tarkalleen kaksi kuukautta. Monella on siinä ajassa lähtenyt painosta helposti 5-10 kiloa pois. Mutta ei minulla. Hyvä jos kaksi kiloa. Kyllähän se vähän ottaa päähän. En toki ole noudattanut kyseistä ruokavaliota niin orjallisesti, ettenkö olisi esimerkiksi ravintolassa syönyt joskus pastaa, pitsaa ja hampurilaista, mutta en kuitenkaan edes joka viikko. Ja toki saunasiiderit pitää nauttia kerran viikossa ja viiniäkin tulee lipitettyä silloin tällöin. Ehkä niistä pitäisi luopua kokonaan, mutta mitä sellainen elämä on?!

Muuten syön terveellisesti, paljon vihanneksia ja kuituja, ja ruoka-ajatkin ovat suhteellisen säännölliset. Välillä mieleen tulee ajatus, onko minulla jokin sairaus, kun paino ei putoa, mutta pakko on vain hyväksyä ajatus, että ei ole. Olen täysin terve, mutta jostain syystä en vain saa kiloja pois. Minua lohduttaa ainoastaan se ajatus, että rakkaimmat ja läheisimmät ihmiset pitävät minusta kyllä juuri tällaisena kuin olen. Toki vatsanympärykseni on sitä luokkaa, että siitä on haittaa terveydelle ja olen varma siitä, että jossain vaiheessa saan sen pienemmäksi. Mutta milloin? Kuinka paljon minun pitää vahtia syömisiäni ja juomisiani sekä liikkua, jotta tapahtuisi edes jotain?! Siis että vaikka edes yksi kilo lähtisi pois?!

Tai ehkä minun pitää oikeasti lähteä siitä, että kilo kerrallaan. Ostaa vaaka ja vahtia painoa niin, että käyn kerran viikossa vaa'alla ja aina, kun on kilo lähtenyt, palkita itseni jollakin. Ja kilo kerrallaan vaan eliminoida liiallinen paino. Palkintoja tosin alkaa kohta olla melkoisen paljon, sillä viimeksi terveydenhoitajan kanssa sovimme, että saan ostaa itselleni jotain kivaa aina, kun käyn lenkillä. En tosin ole ostanut vielä yhtään kertaa mitään. Se on toisaalta hyvä asia, koska mielestäni se kertoo siitä, että voin lenkkeillä myös ilman palkintoja. Ehkä voinkin siis tehdä niin, että ostan itselleni jotain kivaa joka kerta, kun yksi kilo painosta on lähtenyt. Toimisikohan se paremmin?

Ihmisen, joka ei ole tippaakaan liikunnallinen, voi olla melkoisen hankalaa löytää sellainen liikuntalaji, mitä jaksaisi harrastaa. Tai edes silloin tällöin tehdä. Kävely on ollut minulle aina sellainen helppo lajivalinta. Teini-iässäkin saatoin tehdä kahden tunnin kävelylenkkejä ja miettiä syntyjä syviä. Mistään hikilenkkeilystä ei voi puhua kohdallani tänäkään päivänä, enemmänkin kävely on rauhallisen ja reippaan välimaastossa, ja samalla pitää muistaa ihailla maisemia. Faktana kerrottakoon, että 4 km tunnissa -vauhtinen kävely minun kokoisellani ihmisellä kuluttaa 168 kaloria, jos kävelyaika on 40 minuuttia. Yleensä minulla menee n. 40-45 minuuttia perinteiseen lenkkiini, jonka pyrin tekemään vähintään saunailtana.

Lapsena hiihdin paljon ja voitin joskus koulun kisankin. Nykyään tulee hiihdettyä lähinnä Saariselällä pääsiäisenä. Ja tässäkin tapauksessa kyseessä on paremminkin hiihtely makkaranpaistoineen laavulla ja Laanilan monotansseineen. Kävelyyn verrattuna hiihtelykin tosin on paljon tehokkaampaa, sillä esim. kahden tunnin hiihtely kuluttaa minun kokoisellani ihmisellä 1008 kaloria. Siinä kärsii syödä kyllä makkara laavulla ja ottaa Monotansseissa vielä olutkin! Kannattaa ehkä myös harkita hiihtoharrastuksen aloittamista!

Toki, mitä pidempään liikkuu, sitä enemmän kaloreita kuluu, loogisesti. Yrittäjänä täytyy kuitenkin miettiä, mihin on aikaa, miten haluaa vähän vapaa-aikansa käyttää ja mitä viitsii tehdä. Viimeksi mainittu ei liity mitenkään yrittäjyyteen. Teen kuitenkin töitä jatkuvasti kuutena päivänä viikossa ja iltaisin sekä ainoana vapaapäivänäni sunnuntaina, pitäisi liikunnan lisäksi huolehtia myös sosiaalisista suhteista. Siis lähinnä viettää laatuaikaa kummityttöni kanssa ja ehkä silloin tällöin yrittää järjestää myös treffit. Onneksi sosiaaliset suhteet voi myös yhdistää liikuntaan! Jos kävisin tunnin lenkin kummityttöäni rattaissa työntäen, kuluttaisi se 210 kaloria. Ja tunnin kiihkeä rakastelu kuluttaa samanverran kaloreita kuin 40 minuutin kävely! Kummankohan mieluummin teen?! Treffit eivät tietenkään automaattisesti johda rakasteluun, tai jos johtaakin, niin kuinka suurella todennäköisyydellä se on kiihkeää ja kestää tunnin? I've been lucky lately!

Rakastelusta tulikin mieleen, että tämänkokoisena itsetunto on ainakin minulla paljon huonompi kuin jos olisin hoikempi. Säälittävää, mutta totta. Säälittävää siksi, että itsetunnon ei pitäisi missään tapauksessa olla kiinni vaatekoosta, mahanympäryksestä tai painosta. Mutta vannon, etten varmasti ole yksin asian kanssa. Huono itsetunto luonnollisesti vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin, koska sitä ehkä herkemmin jää lauantai-iltana kotiin sohvannurkkaan, koska "ei minua kukaan kuitenkaan halua". No, faktahan on, että kaikki miehet eivät välitä langanlaihoista kakkosnelosista. Pahoittelut kärkkäästä ilmaisusta, mutta onneksi on niitäkin miehiä, jotka pitävät mieluummin mainituista. Pari viikkoa sitten uskaltauduin pitkästä aikaa lähtemään kantabaariini ja laitoin hiukset oikein nätisti ja uuden paidan päälle. Ja katsos, kävi flaksi! Ja ilmeisesti kyseinen herra pitää siitä, että on jotain mistä ottaa kiinni. Lucky me! Ehkä voisin hänelle ehdottaa säännöllistä tapaamista rakastelun merkeissä - ikäänkuin yhtenä viikottaisena liikuntasuorituksena.

Yksinharrastettavista liikuntamuodoista mielenkiintoisin on ehkä hyppely/pomppiminen. Jo 15 minuutin hyppely kuluttaa minun kokoisellani ihmisellä 210 kaloria! Siis samanverran kuin tunnin kävelylenkki lastenrattaiden kanssa. Ei-liikunnallisen ihmisen on jälleen helppo valita, kumman tekee mieluummin. Siivoushullu, kuten minä, taas voi hyödyntää imuroinnin kuluttamat kalorit: 20 minuutissa 98 kulutettua kaloria.

Ideoita omaan liikkumiseen tai uusiin harrastemuotoihin löytyy esimerkiksi: http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/energycosts.pl

... maailmassa, joka ihannoi hoikkuutta? Voin kertoa, että kamalalta. Muotilehtien ja television lisäksi hoikkia, kauniita ihmisiä näkee joka päivä oikeassakin elämässä. Se kirvelee. Varsinkin, kun muistaa vielä ajan, jolloin itsekin oli hoikka. Ei tarvinnut yhtään miettiä, millaisia vaatteita voi ostaa, kun kaikki näytti hyvältä. Tai vaikka tukka olisi ollut päätä myöten, niin näytti silti hyvältä, kun posket ei olleet niinkuin turvonneella sialla. Nyt kun menee vaatekauppaan, niin sieltä hakee niitä löysiä trikoopaitoja kokoa XL. Ja mahdollisimman joustavia housuja. Mieluiten töihinkin laittaisi collegehousut, kun ne ei purista eikä kiristä mistään. Aamulla kun suihkun jälkeen katsoo itseään peilistä, ällöttää.

Otin toissailtana itsestäni ennen-kuvan. Ajattelin, että ällöttävää läskikuvaa katsomalla saisin motivaatiota laihduttamiseen. Oikeasti on vaikea uskoa, kuinka vaikeaa on saada itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain. Äiti sanoo, että olen niin määrätietoinen, että jos oikeasti haluaisin laihtua, niin tekisin sen. Tai olisin jo tehnyt. Mietin välillä, että olenko sitten loppujen lopuksi kuitenkin tyytyväinen itseeni, kun en saa kiloja pois. Ainakin nämä kilot on kovalla rahalla hankittu! Mutta oikeasti, haluan laihtua.

Olen käynyt Mehiläisessä terveydenhoitajan luona nyt muutaman kerran ja siellä on käsitelty laihtumista, ruokailutottumuksia ja liikuntaa. En ole tippaakaan liikunnallinen ihminen. Mehiläisen terveydenhoitaja on ollut käytännössä ainoa ihminen, joka on ymmärtänyt sen. En ymmärrä himoliikkujia, jotka kertovat, kuinka hyvä olo tulee liikuntasuorituksesta. Minulle ei tule. Lenkille lähtö on pakkoa ja lenkin jälkeen on lähinnä helpottunut olo ”jes, minä tein sen”. Ala siinä sitten laihduttamaan!

Käytännössähän saisin syödä ja juoda mitä vain, jos liikkuisin joka päivä. Kenen aika ja energia riittää siihen!? Ei ainakaan minun. Terveydenhoitajan kanssa sovittiin kannustukseksi se, että saan ostaa itselleni jotain pientä, joka kerta, kun käyn lenkillä. Siis tyyliin Kivi-tuikkulyhdyn tai Teema-lautasen. Jotain sellaista, mikä saa minut hyvälle mielelle ja ennen kaikkea, mikä saa minut lähtemään lenkille. Eilen sitten lähdin perinteiselle saunalenkilleni ja tuntui, että kävelinkin paljon nopeampaa, kun oli niin kiire Anttilaan ostamaan Kivi-tuikkulyhtyä!

Tänä aamuna housut menivät pyykin jäljiltä helpommin jalkaan kuin ennen. Ehkä Kivi-tuikkulyhdyistä on jotain apua.

Olen ollut lievästi ylipainoinen ja viime aikoina vähän enemmän ylipainoinen nyt yhteensä noin neljä vuotta. Pullea olin joskus ennenkin, parikymppisenä, mutta silloin kilot lähtivät, kun muutin ja aloin kulkemaan kaikki työ- ja koulumatkat pyörällä tai kävellen. Vuonna 2005 olin vielä hoikka, todella hoikka. Alamäki alkoi silloin. En aio verrata itseäni tyyliin "kuten varmasti kaikilla muillakin, kilot tulivat huomaamatta". Mutta niin todella kävi, ainakin aluksi. Vuoden 2008-2009 paikkeilla laihduin jonkin verran, tai itse asiassa aika paljonkin, ja vauhti olisi ollut hyvä jatkaa laihtumista. Lihominen on kyllä monien asioiden summa, mutta vuosi 2009 ja etenkin sen vuoden kesä, oli sen verran kauhea, että nämä kilot ovat tulleet silloin. Eli se suunnitelma kariutui siihen.

Olen ollut laihduttaja siitä lähtien, kun huomasin, että koon 38 farkut eivät enää mahdu minulle. Kiloja on lähtenyt ja vähintään saman verran on tullut tilalle. Olen kokeillut Nutrilettia, Painonvartijoita, salaattikuuria, ruokapäiväkirjaa ja vaikka mitä. Mikään ei toimi. Kaikkea jaksan viikon tai kaksi, ja sen jälkeen tulee turhautuminen, kun mitään tuloksia ei tule. Miten voisikaan viikossa tai kahdessa!? Viime syksynä meni hermot lopullisesti. Joka kerta, kun menin kauppaan ostamaan uusia vaatteita, piti housujen olla aina vaan isommat ja isommat. Mietin, että kuinka helkkarin kauan jaksan pitää yllä tätä, etten tee asialle mitään ja annan vain itseni lihoa. Ja että kuinka helkkarissa olen edes päästänyt itseni tähän tilanteeseen?!

Olin perustanut yrityksen syyskesällä ja tein syksyllä sopimuksen Mehiläisen kanssa työterveyshuollon järjestämisestä. Samalla sovimme, että otamme laihdutusprojektin yhdeksi osa-alueeksi työhyvinvoinnin parantamisessa. Ajattelin, että jos joku valvoo minun laihduttamista, niin ehkä se onnistuu sitten paremmin. On ikäänkuin pakko tehdä jotain, koska ei kehtaa mennä sen terveydenhoitajan luokse, jos mitään tuloksia ei ole tullut. Aloitin samalla joulukuussa vähähiilihydraattisen ruokavalion, siis ns. muunnellun Atkinsin dieetin. Tai karppauksen. Kaikkiin muihin dieetteihin verrattuna, se tuntuu sopivimmalta, vaikka paino ei olekaan lähtenyt laskuun niinkuin muilla. Mutta en aikonut verrata itseäni muihin. Olen kai liian kärsimätönkin tässä asiassa. Että kaiken pitäisi tapahtua nyt heti. Pitäisi varmaan uskoa, että tämäkin asia vaatii ehkä himpun verran työtä, niinkuin kaikki muutkin asiat. Ja kun kerran olen saavuttanut kaiken muunkin, mitä olen halunnut ja tavoitellut, niin miksi helkkarissa laihduttaminen on niin vaikeaa?!